|
Sao Paulon katulasten tukikeskus
Vale da Bencao, Aracariguama-SP
Brasilia
Hankkeen tausta:
Viime vuosikymmeninä Sao Pauloon on muuttanut maaseudulta noin 1000 työtöntä ja asunnotonta ihmistä päivässä. Kaupunkiin on syntynyt "favelloja", joista suurimmissa asuu yli satatuhatta ihmistä. Työttömyys ja köyhyys aiheuttavat alkoholismia, väkivaltaa ja avioeroja. Lapset kärsivät tilanteesta, ja tuhansia lapsia asuu kaduilla. Jengien johtajat pakottavat lapsia huumekuriireiksi ja liikkeiden ryöstelyyn. Osa lapsista menehtyy huumeisiin.
AEBVB (Associacao Educacional e Beneficente Vale da Bencao) aloitti 80-luvun alussa ruoan jakelun katulapsille Sao Paulon kaduilla ja avasi myöhemmin suojakodin Sao Paulon keskustan alueella (on edelleen toiminnassa). He pyysivät IOAA:lta apua vuonna 1994 "Sao Paulon katulasten tukikeskuksen" rakentamiseksi Aracariguamaan, silloiseen ja nykyiseen tukikohtaansa.
Teimme ensimmäisen hankeanomuksen UM:lle (ulkoasiainministeriö) vuonna 1994 vuosille 1995-1997.
Kehitystavoite:
Lievittää köyhyyttä auttamalla mahdollisimman monta katulasta tasapainoiseen elämään, koulunkäyntiin ja rehellisen toimeentulon hankkimiseen yhteiskunnan toimivina jäseninä.
Hankkeen tavoite:
Luoda itsensä ylläpitävä katulasten tukikeskus, johon yhteistyössä viranomaisten kanssa sijoitetaan 162 katulasta elämään kodinomaisissa olosuhteissa (myöhemmin tavoitetta suurennettiin siten, että keskukseen voidaan sijoitta yli 400 lasta). Lapset saavat kuntoutua tukikeskuksessa niin kauan kuin se on heidän kokonaistilanteensa kannalta tarpeellista. Heidät pyritään, jos mahdollista, sijoittamaan joko takaisin omiin koteihinsa tai lähisukulaistensa luo. Ellei takaisin sijoittaminen onnistu, niin heille yritetään järjestää adoptiokoti. Jos lapselle ei onnistuta hankkimaan "kotia", niin hän saa asua tukikeskuksessa. Lasten varttuessa nuoriksi aikuisiksi heille järjestetään työpaikka tai opiskelupaikka ja oma asunto.
Tulokset:
Rakennetaan yhteensä 25 sijaiskotia eri ikäisiä lapsia varten. Kuhunkin taloon sijoitetaan 12-16 lasta ja sijaisvanhemmat. Työntekijöitä varten rakennetaan neljä asuinrakennusta. Alueen toimintoja palvelemaan rakennetaan esikoulu, ruokala/keskuskeittiö, pesula, hallintorakennus ja terveysasema. Terveysasema tulee palvelemaan myös Aracariguaman kunnan vähäosaisia lapsia.
Ratkaisumalli, perustelut ja toimenpiteet:
Päätimme yhdessä kumppanimme kanssa toteuttaa hankkeen siten, että me järjestämme Suomesta rahoituksen ja avun hankkeen rakennussuunnitteluun sekä rakennusinvestointeihin ja AEBVB hankkii varat kalusteisiin ja varusteisiin, toiminnan käynnistämiseen ja ylläpitämiseen sekä henkilökunnan rekrytoimiseen ja kouluttamiseen.
Päädyimme ratkaisuun siksi, että arvioimme AEBVB:lle olevan helpompaa hankkia varoja toimintaan ja lisärakentamiseen paikallisilta tahoilta kun alueella on jo näkyvää rakennustoimintaa ts. joku muu taho on ollut rohkea ja aloittanut hankkeen tukemisen.
Arkkitehtisuunnitelmat tehtiin Porin korkeakouluyksikön, TTY täydennyskoulutuskurssien harjoitustyönä arkkitehti Peter H. Willisin johdolla. Korkeakouluyksikkö palkkasi brasilialaisen arkkitehdin Milton Balestrinin mukaan suunnitteluun kuuden kuukauden ajaksi Suomeen. Yhdistyksemme vastaanotti laaditut suunnitelmat lahjoituksena.
Olemme anoneet ja saaneet UM:ltä yhteensä 302.737 euroa tukikeskuksen rakentamiseen. IOAA on hankkinut rahankeräyksillä ja saanut lahjoituksina 89.966 euroa.
AEBVB:n rakennustoimikunta on toteuttanut rakentamisen pastori Jonathan Ferreira dos Santosin johdolla meidän rakennusteknisessä valvonnassamme. Olemme lähettäneet AEBVB:lle rahaa hankkeen edistymisen mukaan yhteensä 306.537 euroa. AEBVB on käyttänyt tukikeskuksen rakentamiseen, kalustamiseen ja varustamiseen vastaavana aikana lisäksi noin 530.000 euroa brasilialaisista ja yhdysvaltalaisista lähteistä lahjoituksina saamiansa varoja. Osuutemme hankesuunnitelmien mukaisista kokonaiskuluista on noin 43%.
Keskukseen on rakennettu tähän mennessä yhteensä 7 sijaiskotia, ruokala/keskuskeittiö, pesula sekä terveysasema. Kaikki rakennukset ovat käyttötarkoituksensa mukaisessa toiminnassa. Terveysasemalle on rekrytoitu lastenlääkäri, psykologi, sosiaalityöntekijä sekä hoitaja.
Suomesta on rahoitettu (IOAA/UM) alueen infrastruktuurin, yhden sijaiskodin, ruokala/keskuskeittiön sekä terveysaseman rakentaminen. Kuuden sijaiskodin rakentamiseen on AEBVB hankkinut rahoituksen yhteistyökumppaneiltaan Brasiliasta ja Yhdysvalloista.
Tavoitteen saavuttaminen:
Tukikeskuksen sijaiskodeissa asuu sijaisvanhempiensa kanssa tällä hetkellä lähes sata lasta. Kuluneina toimintavuosina (1996 lähtien) tukikeskukseen on huostaan otettu noin tuhat katulasta, joista suurin osa on kuntouduttuaan adoptoitu tai saatu sijoitettua takaisin koteihinsa. Vale da Bencao on osoittautunut tukikeskukselle hyväksi sijoituspaikaksi. Lapset saavat keskuksessa hyvää ja monipuolista hoitoa ja huolenpitoa. AEBVB:llä on mielestämme ollut korkea motivaatio ja tarvittava ammattihenkilökunta tukikeskuksen toiminnan ylläpitämiseen ja kehittämiseen. Huostaan otettujen ja edelleen sijoitettujen lasten määrä ei vielä vastaa asetettuja tavoitteita. Sijaiskodeissa on hieman käyttämätöntä kapasiteettia (7 x 12-16 lasta = 84-112 lasta). Lapset ovat hyvin traumaattisia huostaanottovaiheessa eikä tukikeskuksen kautta saada paljonkaan nopeammin lapsia siirrettyä "normaalikoteihin" adoptioiden kautta ja siten tilaa uusille kaduilta tuleville lapsille. Yhteistyössä lähikaupunkien teollisuus- ja liikelaitosten kanssa tukikeskuksessa varttuneille nuorille on saatu luotua työpaikkoja ja heitä on avustettu saamaan oma asunto.
Toiminta- ja käyttökulujen rahoitus ja varainhankinta:
AEBVB on hankkinut rahoituksen tukikeskuksen toimintaan ja sen ylläpitämiseen brasilialaisista lähteistä, joita ovat mm. Sao Paulon osavaltio, seurakunnat, teollisuus- ja liikelaitokset, lähikaupungit, yksityishenkilöt. Heillä on myös maatilatoimintaa ja kasvihuoneita. Vale da Bencaon majoitus- ja kurssipalveluista saadaan tuottoa. Sao Paulon osavaltio kustantaa lähes puolet tukikeskuksen toimintakuluista.
Muut yhteistyötahot/rahoittajat:
- Porin korkeakouluyksikkö/TTY lahjoitti alueen alustavan arkkitehtisuunnittelun
- yhdysvaltalaiset ja brasilialaiset seurakunnat avustivat kuuden sijaiskodin rakentamisessa
- Aracariguaman, Sao Roquen, Aluminion, ja Sorocaban kaupungit (sosiaaliviranomaiset
ja oikeusistuimet)
- Sao Paulon osavaltio
- Sao Paulon yrityksiä, jotka ovat tukeneet taloudellisesti hanketta: Mac Donalds, Med Care,
Thomas International, Formiline, Tquim, Construtora Floriano, Cyclads Brasil, Tetra Pak,
Maclini, Pfizzer, Ri Happy.
Ongelmia/huomioita:
AEBVB on tehnyt hieman muutoksia rakennussuunnitelmiin. Sijaiskotirakennukset ovat kuitenkin pohjapiirroksiltaan alkuperäisten suunnitelmien mukaisia. Mielestämme hankkeen päätavoitteiden saavuttaminen ei ole kärsinyt tehtyjen muutoksien johdosta. Muutoksiin on saatu UM:n kansalaisjärjestöyksikön hyväksyntä.
Sao Paulon katulasten tilanne tänään:
Haastattelimme Sao Paulossa katulasten parissa työskenteleviä kenttätyöntekijöitä. Heidän mukaansa katulasten määrä ei enää viime vuosina ole lisääntynyt vaan pysynyt suunnilleen samana. Sao Paulon kaupungin ydinkeskustassa asuu kokonaan kadulla kuitenkin vielä tuhansia lapsia. Kaupunki on muuttanut suhtautumistaan laittomasti rakennettuihin favelloihin ja alkanut rakentaa joihinkin niistä vesi- ja viemäriverkostoja, mikä osaltaan hieman parantaa köyhien ja kodittomien tilannetta sekä vähentää katulasten määrää kasvattavien ongelmien kehittymistä.
|